Miten unitutkimus edistää terveyttämme?

Unitutkimus on eräs terveyden tutkimisen osa-alue, jolta halutaan saada aina vain enemmän tietoa. Unitutkimus on tärkeää, koska unen määrä vaikuttaa kokonaisvaltaisesti elämänlaatuun. Unihäiriöt ovat todella yleisiä ja niitä esiintyy niin lapsilla kuin aikuisilla. Unihäiriöt jaetaan useaan eri tyyppiin. Yleisin näistä on aikuisilla esiintyvä unettomuus, joka tarkoittaa vaikeuksia nukahtamisessa tai ongelmia unessa pysymisessä. Monta kertaa heräilyt lasketaan siis myös unihäiriöihin. Lapsille yleisin uniongelma liittyy vuorokausirytmiin. Lapset voivat heräillä keskellä yötä. Toinen ongelma on nukkumaan menemisen vaikeus. Hieman vanhemmilla lapsilla taaperoiästä ylöspäin on todellisia vaikeuksia asettua nukkumaan. Unitutkimukset keskittyvät selvittämään eri unihäiriöiden syitä, mutta sen lisäksi pyritään tutkimaan unen merkitystä ihmisen henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille. Uni on tärkeässä osassa lasten kasvua, terveyttä ja psykososiaalista ja kognitiivista kehitystä. Lapsen kasvaessa voidaan tutkia, kuinka uni tai sen puute liittyy päiväväsymykseen tai keskittymisvaikeuksiin. Unen määrän ja laadun tutkiminen siis edistää terveyttämme monilla keinoilla. Se antaa tietoa tuleville sukupolville ja mahdollistaa monia asioita, joita voimme tulevaisuudessa tehdä paremmin. Unihäiriöitä hoidetaan monesti unilääkkeillä, mutta tähänkin yritetään saada parempia keinoja.

(Visited 144 times, 1 visits today)